Kaunis maailma

Hiljattain revontulia takapihani taivaalla ihastellessani mietin kuinka ihmeellisen kauniita paikkoja maailmasta löytyykään. Olen ollut onnekas ja päässyt matkustelemaan eri puolilla maailmaa. Olen ihastellut lumista vuoristomaisemaa, uskomattomia vesiputouksia, vehreitä laaksoja ja palmupuiden katveesta pilkottavaa auringonlaskua. Kaukomailla olen kokenut unohtumattomia makuelämyksiä ja parhaimmillaan löytänyt uuden ystävän. Toivoisin, että saisin vielä monta kertaa pakata laukkuni ja suunnata jonnekkin tuntemattomaan.

Kaaoksen keskellä

Ison kaupungin sotkuisilla kaduilla kohtaan kädettömiä ja jalattomia ihmisiä. On paljon kerjäläisiä ja kodittomia. Annan jollekkin rahaa ja pientä syötävää, mutta hetken päästä useammat ojentavat kättään toivoen saavansa jotain. Surullisena tajuan, etten pysty auttamaan kaikkia. Rottiakin vilisee siellä täällä. Tuolloin muistan, miten hyvin omat asiani kuitenkin ovat, kun olen syntynyt maahan, jossa minua on pystytty hoitamaan. On nimittäin suuri ihme, että kävelen tai yleensä olen elossa ollenkaan.

Ulkomailla ollessani olen kokenut monenlaista muutakin. Kerran olen löytänyt itseni tulvan keskeltä, kun talon alakerta täyttyi vedestä ja pienet henkilöautot ulkona olivat lähes kokonaan veden alla. Aasialaisessa isossa kaupungissa ollessani sadat tuhannet ihmiset osoittivat mieltä vapautensa puolesta. Kävin kurkkaamassa tilannetta pikaisesti paikanpäällä ja sain silmiini ja keuhkoihini kyynelkaasua. Olen myös nähnyt erään yliopiston patologian osastolla, millaisia tuhoja päihteet aiheuttavat ihmiselimistöön. Monenlaista sotakonettakin on tullut vastaan ja ääritekoja tapahtunut aivan lähellä. Ihminen on kyllä saanut kaaoksen aikaan.

Ei minun tarvitse koko maailmaa pelastaa. Sanoillani ja päivittäisillä teoillani on kuitenkin suuri voima. Minulla on mahdollisuus valita rakennanko vai aiheutanko kaaosta. Valitettavasti en aina ole onnistunut pyrkiessäni hyvään. Toivoisin, että voisin ennemmän rohkaista kanssakulkijoitani. Haluan kunnioittaa myös eri mieltä olevia ihmisiä. Toivoisin voivani olla valona missä kuljenkin.

Jouluna pysähdymme hetkeen, jolloin Jeesus syntyy. Hän joka on aina ollut, Hän jota emme voi täysin käsittää. Hän joka vaivautuu tulemaan alas keskuuteemme turmelemaamme kaaokseen, tähän likaiseen ja pimeään maailmaan, jossa turmiovalta nimeltä synti vaikuttaa meissä ihmisissä.

Alussa oli Sana,

ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Raamattu, Joh 1, 1-9

– Mikko Paljakka